sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Taidekesä 2012: Kassel

Kassel dOCUMENTA(13): Maailman merkittävin nykytaidenäyttely, joka viides vuosi. 
Todellinen tajunnanlaajennuskokemus, satoja mielettömän hienoja teoksia, 90 % muuta kuin perinteistä maalausta tai kuvanveistoa. 
Kuvataiteen kenttä lähenee esitystaidetta, tanssia, musiikkia, elokuvaa yms monesta suunnasta ja lokerot hämärtyvät tai osoittautuvat tarpeettomiksi.
Näyttely on positiivinen esimerkki vaikkapa Helsingille siitä, kuinka pienehkö eurooppalainen kaupunki voi sekä pitkäjänteisellä että valtavalla työllä ja ekonomisella panoksella profiloitua merkittäväksi taidekaupungiksi ja hyötyä siitä.

Poimintoja:


Rabih Mroué: "The Pixelated Revolution" luento/performanssi täydessä Kasselin kaupunginteatterissa ja installaatio Neue Galleriessa:
Teoksen kuvamateriaalina internetvideoita Syyrian kansannoususta. Kaikki videot päättyvät laukauksen ääneen ja putoavaan puhelinkameraan.
Lyhyistä, pikselisistä ja kaoottisista videopätkistä teos yrittää etsiä 8 murhaajan kasvot.
Optografia on tieteenhaara, joka yritti kuolleen ihmisen verkkokalvoilta jäljittää viimeiseksi jäänen kuvan ja näin esim. selvittää murhaajan.

Tino Sehgal: "This Variation":  Parikymmentä tanssijaa tanssii, laulaa ja ääntelee samassa pimeässä tilassa katsojien kanssa. Suurin osa avajaispäivien yleisöstä ei uskalla tulla teoksen sisään. Sehgalin teoksia ei saa dokumentoida ja hän itse kieltäytyy mitenkään selittämästä niitä. Jopa näyttelyn katalogista puuttui se sivu, jossa piti sisällysluettelon mukaan olla Sehgalin teoksen kuvaus. Uusin Sehgalin teos "These Associations" on nähtävissä Lontoon Tate Modernin aulassa vielä lokakuun ajan.
Francis Alÿs:  "Reel-Unreel" : lyhytelokuva Afganistanin pääkaupungista Kabulista (jossa sitä myös esitetään näyttelyn ajan)
Sekä installaatio "To The People of K" Kasselilaisessa leipomossa


Critical Art Ensemble: "Winning Hearts and Minds" : Syrjäinen mökki, jossa kuka tahansa saa pitää puheita. Avajaisissa yksi taiteilijoista soitti vinyyleiltä mauttomia 80-luvun hittejä ja lauloi ja tanssi.
sekä "A Public Misery Message: A Temporary Monument to Global Economic Inequality" havainnollinen ihmiskunnan vaurausmittari, joka koostui 1 metrin kuopasta, 15 m korkeasta bannerista sekä 150 metriin nousevasta helikopterista.
Minkä tahansa valuutan millä tahansa kolikolla yleisö sai ostaa arvan. Noin joka sadannella arvalla pääsi avajaisviikolla helikopterilla 3 minuutiksi sille vauraustasolle, missä 1 % maailman väestöstä on.

Susan Hiller: "Jukebox: 100 songs for 100 days of dOCUMENTA(13)": Ilmainen jukebox ja singalong-laulukirja kirkkomaisessa installaatiossa. Ssältönä sata vallankumousaiheista laulua maailmalta. Laulukirja oli loppuunmyyty jo avajaisviikolla näyttelyn kirjakaupoista.
Sanja Ivekovic: "The Disobedient"-installaatio: Pieni lehtikuva Kasselin paikallislehdestä vuodelta 1933, missä natsiupseeri vartioi aitaukseen vangittua nälkäistä aasia. Aidassa kyltti: "Näin käy, jos ostat juutalaisilta."
Hylly jossa nimikoituja lelulaaseja, nimet aattensa vuoksi murhattujen ihmisten kuten Victor Jara, Anna Politkovskaya, Martin Luther King, Che Guevara jne


Janet Cardiff & George Bures Miller: "Alter Bahnhof Video Walk": Hämmästyttävän hyvin toimiva ja hienosti toteutettu teos, jonka tarina kerrotaan ipodissa kuvana ja äänenä. Katsoja kulkee, teoksessa saamansa opastuksen mukaan, asemalla ihmisten seassa luurit päässä ja laite kädessä.
Myös Occupy -liike oli näkyvästi mukana näyttelyssä varsinaisen ohjelman ulkopuolella ja dOCUMENTA(13):n taiteellinen johtaja Carolyn Christov-Bakargiev toivotti telttailijat ja aktivistit tervetulleiksi mukaan
Näyttelyn avajaisissa Kasselin kulttuuripainotteisella rautatieasemalla oli hieno tunnelma ja laadukasta saksalaista esitystekniikkaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti